Vaikka timpurit lomailevatkin, niin jotain silti raksalla tapahtuu. Kaukolämpö on kuluneen viikon aikana yhdistetty paikalleen ja putkissa on nyt paine. Keskiviikkona oli kaivanto vielä auki näyttäen tältä:
Energialaitokselta oli tuotu pumppu vettä pumppaamaan työskentelyn ajaksi. Pumpusta huolimatta kaivannon pohjalla oli koko ajan vettä, joten ei se pohjavesi kovin kaukana pinnasta ole tällä alueella. Vaan nytpä on kunnollinen kapillaarikatko pohjan alla ja toimivat salaojat, eli enää ei taida tarvita alapohjan kostumisesta olla huolissaan. Jostain luin, että kalliomurskeella veden kapillaarinen nousukorkeus on alle 5cm, kun taas hienossa hiekassa se on n. 60cm ja hiekkamoreenissa yli 70cm. Meillä on nyt sokkelin alla tiivistettynä 45cm kalliomursketta ja sisätäyttönä 75cm hiekkaa laatan alla. Ei pitäisi enää laatan kastua. Eikä ole laatan alla enää mitään orgaanista ainetta, mikä pääsisi homehtumaan. Perjantaina kaivanto oli jo peitettynä, joten ensi viikolla päästään mahdollisesti tekemään loput kaivuutyöt pihapoluille ja tasaamaan piha oikeaan korkeuteensa. Voipi olla, että loma loppuu ennen kuin kivetyksiä päästään tekemään tai edes kannattaa tehdä. Tuo terassin edusta on nyt arvatenkin järisyttävän pehmeä - näitä savimaan ihanuuksia!
Keskiviikkona saapui myös muurari tekemään takkaa. Koska tila on enemmän ja vähemmän kompakti, päädyttiin takkaa kaventamaan, jotta molemmin puolin jää paremmin kulkutilaa. Takka on meillä lähinnä tunnelmanluojana, joten pienenevä lämmitysteho ei haittaa. Tulipa taas yksi kompromissi tehtyä. Muurari käy vielä maanantaina lopettelemassa työtään tällä erää.
Nyt on viimeinkin lupailtu hieman pidempi poutajakso, joten ulkomaalausta päästään (toivottavasti) taas jatkamaan. Oikeastaan ihanteellinen maalaussää on luvassa: useamman päivän ajan pilvipoutaa ja sopivasti tuulista. Ennusteet vain ei ole tänä kesänä pitäneet päivää-paria pidempään paikkaansa, joten saapas nähdä. Tavoitteena olisi saada paneloinnit kahteen kertaan maalattua ennen timpureiden saapumista. Maalattavaa jäisi sitten enää ikkuna- ja nurkkalaudat; joita ei siis vielä ole edes asennettu. Vaikka kolea kesäsää ei lomalaisia ehkä niin miellytäkään, niin rakentajilla työnteko on miellyttävämpää kuin viime kesän kaltaisilla helteillä. Oletettavasti myös lattiavalu kuivuu näillä keleillä paremmin, kiitos myös tuulisten päivien. Valu on nyt peitettynä muoveilla, jottei siihen syntyisi kuivuessa halkeamia. Arviolta viikon päästä viimeistään saisi muovit poistaa.
Koska kuluneella viikolla sateet estivät tehokkaasti maalaukset, olen vähitellen alkanut suunnitella sisustusta. Kunhan saan värimaailman jollakin asteella mietityksi, pitää varata aika Äimäraution K-rautaan materiaalien valintaa varten. Syyskuulle saakka on sisustusta aikaa miettiä, joten vielä ei ole kiirettä. Lomalla vain on enemmän aikaa tapaamiset järjestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti