Homeista ja niiden vaikutuksista elämäämme voisi jo miltei saada aikaan romaanin, vaan taidanpa jättää tekemättä. Jospa tässä vähitellen päästään kohti terveellisempää ja ainakin oireettomampaa elämää. On äärimmäisen turhauttavaa ja raivostuttavaa, kun osa ihmisistä ei homeoireisiin edes usko. Pistetään psyykkiseksi ja lyödään yliherkän leima otsaan. Minut tuntevat tietävät, ettei moinen adjektiivi sovi minun pirtaani lainkaan. Ja silti oireilen homeille ja mille ties muille. Ehkäpä oma allergiaperimä on saanut minut homeille herkistymään, mene ja tiedä. Toisaalta noita syntyä syviä on turha lähteä edes pohtimaan, kun varmuutta siihen ei mistään kuitenkaan saa. On altistuttu ja saadaan oireita - ja sillä siisti.
Kalliiksi tämä homesairastaminen tulee, niin yhteiskunnalle kuin yksilöillekin. Kovimmat kustannukset kaatuvat kuitenkin yksilöiden - tässä tapauksessa meidän perheemme - niskaan. Projektimme hintalappua ei kestä ilman lievää pahoinvointia edes ajatella. Olen siis ajattelematta ja pidän itseni aktiivisena. Turha tulevaisuutta tai menneisyyttä on murehtia, itkulla saa vain pään kipeäksi ja entistä tukkoisemman nenän. Toki minäkin olen kyyneleitä vuodattanut, etenkin silloin kun vaatehuoneen lattia avattiin ja vaadittavien korjausten laajuus alkoi paljastua. Tulevaisuus ahdisti ja pelotti ja olo oli toivoton. Kyyneleillä ja katkeruudella ei kuitenkaan pääse minnekään ja elämää on kuitenkin edessä elettävänä. Oma ja perheen terveys menee muun edelle eikä sille voi hintalappua laittaa. Toisekseen, meidän onnettomuutemme on niinkin helposti kuin rahalla korjattavissa. Miksi siis käyttää energiaansa sellaisten murehtimiseen, mille ei itse vain voi mitään?
Ei tämä ensimmäinen kerta ole, kun olen sisäilmaongelmien kanssa painiskellut. Tappelin ensimmäisen kerran homeiden kanssa viitisen vuotta sitten ja silloin lähti palkkatyö, kun työnantajalta ei löytynyt minulle sopivia työtiloja. Työterveyslääkäri totesi minulle, että "jollei työnantaja löydä sinulle puhtaita työtiloja, niin sinun on kai tehtävä omat ratkaisusi". Ja minähän reippaana tyttönä tein työtä käskettyä: irtisanouduin ja aloitin yrittäjänä. Tällä kertaa lähti sitten koti ;-). Onhan tuota hometta monessa muussakin paikassa, lapsetkin ovat saaneet altistumisensa niin päiväkodissa, ala-asteella kuin yläasteellakin. Kaksi edellä mainittua on jo päätetty purkaa ja jälkimmäinenkin vetelee viimeisiään. Eikä se puolisonkaan työtila taida puhtaimmasta päästä olla. Traagistako - ei vaan kornia. Pakkohan tälle on jo nauraa.
Pistin vielä tähän loppuun pari kuvaa vaatehuoneen lattian kannatinlaudoista. Suurennettuna kun noita katselee, niin kyllähän niissä epäilyttäviä värimuutoksia ja kosteuden merkkejä näkyy. Päästään kohta aukomaan lattioita sieltä täältä ja katsomaan rakenteita vielä itse, ennen kuin koko talo on muistona vain. Tänään katkeaa sähköt, vesi ja kaukolämpö, illalla käydään vielä pihalaattoja purkamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti