perjantai 17. huhtikuuta 2015

Odottelua

Loppuviikosta ei rojektissa ole oikeastaan tapahtunut yhtään mitään. Vedentulo on katkaistu, mutta sähkö ja kaukolämpö ovat yhä toiminnassa - vaikka niiden piti katketa jo viikon puolivälin paikkeilla. Talon purkaja ei aloitakaan viimeisten tietojen mukaan vielä maanantaina, vaan ehkä vasta keskiviikkona. Kunhan vappuun mennessä olisi tontti tyhjä, niin olisi hyvä. Kärsimättömänä ihmisenä minulle tullee olemaan haasteena oppia hyväksymään rakennuspuolen aikataulujen suurpiirteisyys. Olen tottunut siihen, että kun jotain luvataan tehdä tänään, niin se myös tehdään. Ymmärrän kyllä, ettei rakentamisessa voida mennä niin pitävillä aikatauluilla, kuin mihin minä olen tottunut. Eli omaa pinnaa taas kasvatetaan :-D Kotipihalla tänä viikonloppuna meillä on ohjelmassa vielä pihakivetysten ja laattojen irrottelua ja siirtelyä, myös talon pohjoispäädyssä oleva vilvoitteluterassi on suunnitelmissa purkaa itse. Taidan päästää perheen pojat kyykkimään ja otan itse työnjohdolliset tehtävät harteilleni.
 
Lainapapereissa on nyt sitten virallisesti nimet -huhhuh! Näillä kilometreillä otettavan velan määrä on ihan järjetön - onneksi ei eletä enää markka-aikaa! Laina-asiat suljen päässäni siihen purkkiin, joissa lukee "pakko tehdä", heitän avaimen hukkaan enkä suo sille sen jälkeen enää ajatustakaan. Nettipankissa pidän velat -välilehden visusti kiinni seuraavat vuodet. Nyt jos koskaan olisi sen lottovoiton paikka. Eli voittoarvat yms. voi sitten vapaasti lähettää tähän osoitteeseen ;-).
 
 
Tuossa yläpuolella on uuden talon julkisivukuvat, tosin ovimallit taitaa olla jostain vanhemmasta versiosta. Pihasuunnitelmaa pitäisi alkaa työstää ja samalla ulkovalaistusta, luovuus on nyt vaan hivenen hukassa. Koska tontti on valmiiksi rakennettu ja leikkimökki ja autotalli jäävät paikalleen, ei siinä pihassa kovin suurta suunnittelemista ole. Jotain kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti