Kuvitellaanpa, että jokin kaupunki kaavoittaisi tontit paskamaalle ja säästäisi parhaiten rakentamiseen soveltuvat maat tulevaisuutta varten tai tekisi niistä vaikka puistoja. Alueelle syntyisi omakotiasuinlähiö. Parin vuosikymmenen kuluttua kaupunki lopettaisi alueella olleen vedenpumppaamon toiminnan. Kaupunki ei kuitenkaan rakentaisi toimivaa hulevesiverkostoa alueelle eikä ojittaisi aluetta. Vuosia kuluisi. Saataisiin sateisia kesiä, talvia, syksyjä ja keväitä. Noina aikoina tuo savinen paskamaa ei imisi vettä enempäänsä ja kun ojia ei oikeastaan olisi, niin pohjavesi nousisi. Kastuisikohan alueella yksikään talo pohjastaan aiheuttaen sisäilmaoireita asukkailleen? Ja jos näin kävisi, niin eihän sääilmiöille kukaan mitään voi, eikä korvausvelvollisuutta olisi kellään. Hmm...varsinainen kauhuskenaario.
Köyhä kaupunkimme muisti meitä tänään rahakirjeellä, joka ei nyt isommin ilahduttanut. Saajana siis kaupunki, emme me. Rakentajillahan rahaa piisaa. Kuntien on helppo määrätä maksut mielivaltaisesti, kun luvat on oltava eikä neuvottelunvaraa ole. Asiaa voisi pohtia laajemminkin, ottaen huomioon, että purimme oman talomme omalta tontiltamme...tontti vain sattuu sijaitsemaan tässä kaupungissa. Rakennusluvan perusmaksu oli 300e ja lisäksi kokonaisalasta +3e/rakennusalaneliö eli +495e. Purkulupa 300e ja paikan merkitseminen ja sijaintikatselmus 220e. Tuo jälkimmäinen, järkeenkäyvin maksu lienee sisältänyt eniten työtä viranhaltijoilta. Samalla summalla saa muuten aika ison läjän rakennustarvikkeita tai kaivinkoneen n.20 tunniksi töihin (alv huomioiden).
Nyt on pahantuulisuus purettu. Tontilla oli tapahtunut tänään iloisia asioita; takaosalle oli ilmaantunut jotain tulevaan taloon kuuluvaa... tarinointi jääköön tällä erää tähän ja annetaan kuvien puhua puolestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti